28.12.2014

AATTO

Nyt on joulu juhlittu ja olo on rento ja levännyt. Voi mikä ihana juhla meillä olikaan. Aatoksi kokoonnuttiin isolla porukalla yhteen syömään, juomaan ja nauttimaan yhdessäolosta. Ruhtinaallisen jouluaterian jälkeen keräännyttiin digestiivikonjakeiden kera kuusen ympärille ihastelemaan valtaisaa lahjamerta, joka oli tämmöiselle aikuisporukalle jopa hävettävän suuri. Puolustukseksi on silti sanottava, että mulle tulee ainakin paras joulufiilis juuri siitä antamisen ilosta. Eniten nautin tänä jouluna ihanien ihmisten lisäksi kuitenkin a cappella joululauluista, hyasintin tuoksusta, runsaasta kalapöydästä ja lumisateesta. Mikä oli sun joulussa parasta? :) 

Tässä vähän maistiaisia meidän illasta.
  

Ruuan ja lahjojen päälle lähdettiin käymään hautausmaalla sytyttämässä pari kynttilää. Lunta satoi hiljalleen, naapuruston jouluvalot loistivat pimenevässä illassa ja reppuunkin oli pakattu termarillinen kuumaa juomista. Perillä meitä odotti henkeäsalpaavan kaunis näky satojen kynttilöiden lepattaessa lumisen metsämaiseman keskellä. Kynttilöidenvientireissu oli mukava pysähtyminen aaton kiireiden ja touhotusten keskellä. 

Muutkin joulupäivät ovat sujuneet leppoisissa tunnelmissa; syöden, juoden ja vielä vähän syöden. On varmaan sanomattakin selvää, että kaiken maailman ruokavaliot on olleet kyllä joulun visusti lomalla.  Tarkoituksena on palata ruotuun kuitenkin viimeistään vuodenvaihteen jälkeen, jolloin alkaakin aivan omaa luokkaansa oleva projekti ensi kesää ajatellen. ;)

Vaikka viralliset joulupyhät on nyt juhlittu, aion hääriä kauniin kuusemme ympärillä vielä monta päivää ja nauttia viimeisistäkin joulutunnelman rippeistä. 

Leppoisia välipäiviä sullekin!

ps. Kuvat otti taitava henerye <3

Suski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!