6.1.2015

JOULU PULKASSA, KEVÄT MIELESSÄ

Mitenkäs on siellä loppiainen sujunut? Toivottavasti tää ylimääräinen vapaapäivä kevensi hieman luopumisen tuskaa. Ihana joulukupla on nimittäin nyt poksahtanut ja nyt viimeistään alkaa taas arkinen puurtaminen. Jotkut tietysti osaavat tehdä siitäkin puurtamisesta juhlaa. Olisiko kellään heittää motivoivia vinkkejä miten?

Ensi viikolla mulla alkaa taas koulu. Vanhoihin kuvioihinkin tulee kaivattua muutosta, sillä vaihdan suuntautumisopintojen alkaessa osittain toimipistettä. Nyt siis alkaa se osuus opinnoista, joiden vuoksi alun perin hain koko kouluun, kutkuttavaa! Odotukseni valitsemaani suuntautumislinjaa kohtaan ovat jättimäiset, joten keväästä tulee varmasti mielenkiintoinen.

Kaiken opiskeluista ja töistä ylijäävän ajan aion suunnata taas treenailuun. Siitä onkin pitkä aika, kun täällä on viimeksi ollut jotain treeneistä! Sen sijaan kaiken maailman herkkupöydistä on ollut kuvia vaikka millä mitalla! Tekisi mieli syyttää loppuvuoden kiireistä hippakautta, mutta olen kuullut, että joku ilmeisesti treenaa myös sen aikana? No, nyt on kevään tavoitteet taas selvänä mielessä ja ääneen kuulutettu, joten eikun niitä kohti. :)


Vaikka unirytmi on joulun jäljiltä vielä hieman hakusessa, on varmaan pakko mennä katsomaan yksi jakso Kutsukaa kätilöä, sillä tuoreen, mutta sitäkin palavamman sarjarakkauteni, Downton Abbeyn jaksot on jo loppuunkahlattu (ja Netflix suositteli tuota vierotusoireisiin). Voi sinua onnekasta, joka voit katsoa DA:ta vielä ensimmäistä kertaa. Kerrohan sitten, mitä pidit. :)

Suski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!