8.7.2014

PAAHDETTA JA PIKKUPURTAVAA

Tänään vietin ihanaa aurinkoista vapaapäivää. Ai että oonki kaivannu hellettä ja auringossa löhöilyä. Päivä starttasi kuitenkin reippaasti Oton kanssa aamulenkillä ja oikeastaan lenkiltä saatujen aurinkorajojen innoittamana keräsinkin lenkin jälkeen kimpsut ja kampsut ja lähettiin koirineen päivineen pihalle paistattelemaan paahtavaa päivää. 
  

Useamma tunnin kuluttua jo hieman kärähtäneenä jouduin onneksi hetkeksi liikahtamaan auringosta, sillä mun ihana sisko oli tulossa pitkästä aikaa käymään. Uloshan mekin tietysti halajimme, mutta tällä kertaa piknikin merkeissä, joten mars kauppaan ja hellenaposteluita pohtimaan. Kehittelimme lonkalta mielestämme melko nerokkaan piknikevään; teimme raikkaita, mutta täyttäviä salaattitortilloja. Ne osoittautuikin oikein mukaviksi suolapaloiksi. 


Salaatinlehden väliin teimme avokadosta ja tonnikalasta tahnan, jonka maustoimme öljyllä, valkosipulilla, limen mehulla, suolalla ja mustapippurilla. Lisäksi tortillaan tuli aurinkokuivattuja tomaatteja, chilifetaa, vihreitä oliiveita ja cashewpähkinöitä. Eli siis todella tuhtia, mutta silti jotenkin raikasta. Ja ainakin melko terveellistä. :)



 Jälkkäriks olikin sitten kirsikoita. Ne maistui ihan kesältä ja niihin oonkin ihan hulluna nykyään. Tuoreet kirsikat muuten maistuis varmaan aika hyvältä myös esim. kreikkalaisen jogurtin tai luonnonjogurtin kanssa. Täytyypä kokeilla.




Kaikin puolin mahtava ilta siskon kanssa. Nyt jännäämään illan peliä, GO Brasilia!

Suski 

2 kommenttia:

  1. Huh noi tortillat on huikeen näkösiä! Ei ois itelle tullu mieleen kokeilla tollasia, mut nyt on pakko päästä heti testaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Tosi hyvää ja mukavaa vaihtelua vehnätortilloille. Täytteitä vaihtelemalla saa varmaan loihdittua vaikka mitä makuyhdistelmiä! :)

      Poista

Kerro mielipiteesi!