12.2.2015

THIS AND THAT

Nyt on käynyt silleen, että oon viimeisten viikkojen ajan aloittanut varmaan sata luonnosta milloin juuri alkaneesta koulusta, ookoosti kulkevista treeneistä, hääjutuista, kodin uudesta ilmeestä ja milloin mistäkin! Yksikään niistä ei vaan ole päätynyt tänne blogiin asti, mikä ilmeisesti olisi kuitenkin vähän niinkuin se tarkoitus tässä kirjoittelussa. Siispä täältä ryöpsähtää nyt monen viikon katsauspläjäys, koita kestää. 

Ensinnäkin koulu alkoi vihdoin, jes. Toisaalta,  nyt odotan jo kovasti ensi viikolla koittavaa hiihtolomaa, sillä eihän niitä kouluhommiakaan pitempään pötköön oikeen jaksa. Kyllähän nyt pientä lomanpoikasta pitää olla aina silloin tällöin. Heh.

Yksi ihana asia viime viikoissa oli se, että meidän ihana ja rakas kummityttö täytti kaks vee ja päästiin viettämään yhdessä laatuaikaa lumileikkien ja dublorakennelmien merkeissä. Matkalla kummitytön pirskeisiin piipahdettiin myös tsekkaamassa Ideaparkin shoppailutarjonta. Oli kyllä hyvä! Ketään ei ollut missään, sillä olimme siellä todella aikaisin, joten saatiin rauhassa napsia vikat alerekit tyhjiksi. Ostin takin, kaksi paitaa, huivin ja kahdet housut kaikki yhteensä 35 eurolla. Hahaa mikä lempääläläisten (onko toi ees sana?) ryöstö. ;)

  
Ollaan päästy myös hiukan eteenpäin hääsuunnitteluissa, kun saatiin järkättyä ittemme floristin pakeille suunnittelupalaveriin. Vaatimattomana kriteerinäni floristin valinnassa on tulevan kukkakumppanin kyky järjestää elokuun häihimme kukkaa, joka kukkii ainoastaan alkukesästä. Ei siis mikään iso pyyntö! Soitellessani kyseisen kukan perään sain punaista valoa lähes jokaisesta paikasta, kunnes valitsemamme floristi suhtautui toiveeseeni enemmänkin haasteena ja lupasi metsästää sitä vaikka naapurin kukkapenkistä kimpullisen verran, mikäli muut oljenkorret menevät mönkään. Saapa sitten nähdä, löytyykö sitä enää naapuriltakaan. Kyllähän plan b on pakko olla ja aika ihme saisi kyllä tapahtua, ettei joutuisi mistään hääsuunnitteluissa joustamaan. Siispä suhtaudun asiaan rennoin mielin, enkä juurikaan ota stressiä muistakaan suunnitteluista - niin paitsi puvusta, jota en ole vieläkään löytänyt, KÄÄK!

Pakko käsitellä vielä treenit ja ruokailut, sillä varmaan sanomattakin selvää, että jonkinlainen "go-fat-pH-bride-detox-superdieetti-lean-5:2-go"-dieetti on mulla kohta edessä. Oonkin jo aloittanut intensiivisemmät treenailut ja paikaksi valikoitui takapihallamme oleva Sali365, jota aiemmin jo täällä pähkäilinkin. Mestassa on semmosta todellista tekemisen meininkiä ja ryhmäliikunnat on niin kivoja, että oon roudannut jo puolet sukua niihin hyppelemään mun kanssa. Ruokavaliokin on puhdistunut ylimääräisestä sokerista ja kaikkein hienointa on se, etten ole ostanut itse lainkaan karkkia tänä vuonna. Joillakin tämmöinen asia ei kävisi edes mielessä, mutta mulle se on suuri saavutus. Toki juhlat on erikseen, mutta kyllä se vaan niin on, että puhdas arkiruokailu tytön oikealla tiellä pitää, kuten täällä pohdin.

Nyt lopetan, vaikka tiedän, että tästäkin tekstimäärästä tulee jo H:lta sanomista. 

Reipasta torstaita kaikille, muistetaan vitamiinit! :)

Suski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!