12.6.2014

Kakskytkuus

Ohoi! Taas vuoden kypsempi lomalainen on nyt palannut ruudun ääreen. Viikonloppuna riitti menoa ja meininkiä. En oikein vieläkään meinaa palautua siitä kaikesta hauskanpidosta tähän normaaliin arkeen. Mökille kerääntyi juuri sopiva porukka läheisiä ihmisiä rentoon yhdessäoloon.

Viikonloppuna oli aikaa kaikelle, mitä ei normaalisti ehdi tehdä. Aamut aloitimme aina runsailla brunsseilla pihalla istuskellen, keskustelun vilistessä juoruilusta elämän peruskysymyksiin ja takaisin. 

Soutelemaankin saattoi lähteä hetken mielijohteesta, ilman kalansaantipaineita ja aikatauluja. Pysäytimme ystäväni kanssa veneen keskelle pientä järveämme ja kuuntelimme laineiden liplatusta ja hiljaisuutta. Intouduimme jopa etsimään hahmoja muhkeiden poutapilvien seasta. Kellä on enää aikaa sellaiseen? Ja toisaalta, juuri tuollaiseen aikani mieluiten maailmassa käyttäisin.     



Synttäriaamuna puettiin biksut päälle ja kirmattiin nurtsille ottamaan aurinkoa. Hyvä kun jaksoimme skumppalaseja kilistää tuon polttavan aamun kuumuudessa, mutta onneksi kuitenkin jaksettiin. ;)  


Ja kun kerta ollaan mökillä, niin kyllähän vaahtokarkkeja on saatava! Viimeisen päivän vesipisaroiden rajoittaessa niiden paahtomahdollisuuksia ulkona, päätimme hoitaa homman ihan perusgrillissä. Hmm, sokeria ja liivatetta. Eihän se nyt edes niin herkullista ole, mutta jotenkin vaan niin tunnelmallista.  

 


Nyt saa riittää mökkipostaukset, sillä tuonne ajantuhlailun tyyssijaan pääsemme seuraavan kerran vasta juhannuksena. Ihka oikean loman lähestyessä on mökkihaaveet vaihtuneetkin jo kaupunkilomaunelmiin ja suunnitelmissa olisikin pieni pyrähdys jossain kiinnostavassa paikassa. 

Any ideas? :)

Suski

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi!