TALLINN

Tänään piipahdettiin äidin ja H:n kanssa Tallinnassa. Kaikki, jotka tuota yhtäkkistä loppusyksyn viimaa muistuttavaa sääoloa ovat tänään olleet ulkona uhmaamassa, voivat varmasti arvata, ettei se ole ehkä kaikkein ideaalein säälähtökohta pitkään odotetun loman Tallinna-pyrähdykselle, saatikka merimatkailulle. Pienehkö paatti keikkasi välillä hurjastikin, mutta onneksi olin ottanut vahvat dropit, jotka auttoivat hillitsemään tasapainoelinteni äkillistä shokkitilaa. Vaikeinta keinuvassa laivassa olemisessa on kuitenkin varmaan julkiseen vessaan meneminen. Siinä saa melu- ja hajuhaittojen vuoksi olla pitelemässä korvista ja nenästä samaan aikaan, kun yrittää puristaa suuta kiinni, ettei yhtäkkinen lattian alta katoaminen purskauta aamukahveja pihalle. Onneksi tämä matka meni kuitenkin suht iisibiisisti.

Vallitseva sää oli hankala myös siitä syystä, että vaikka ulkona onkin pirun kylmä, niin myymälästä toiseen juoksiessa tulee kestävyysshoppailijalle hiki. Itsehän viime viikolla kesään orientoituneena en suostunut aamulla pukemaan päälleni kuin kevyesti vaatetta. Jalkaani valitsin ballerinat ja myhäilin itsekseni nerokasta kenkävalintaani: se on samalla tyylikäs, mukava ja nopeasti riisuttavissa esim. uusia vastaavia sovitettaessa. Karu totuus paljastui jalkapöydilleni kuitenkin jo ennen ensimmäiseen kulkuvälineeseen hyppäämistä, mutta silloin oli jo liian myöhäistä perääntyä. Kylmä viima lävisti kaikki onnettomat vaatekerrokseni ja jatkoi vielä matkaansa ihon alle. Onneksi tämä ikirouta vaihtui Tallinnan päässä ei niin kylmettyneeseen, mutta märkään olotilaan.  

Mulle tuli täytenä yllätyksenä, kuinka kivoja kauppoja Viru-keskuksen kerroksiin kätkeytyykään! Toki sieltä löytyvät Zarat, Mangot, Dieselit sun muut, mutta aivan (ihania) uusia tuttavuuksia mulle olivat esimerkiksi River Island ja Reserved. Pre-Order-sekoilujen viedessä arvokasta shoppailuaikaamme, jouduimme etenemään cloth huntingissamme kylmäpäisen tehokkaasti ja salamannopeasti. Sillä olihan meillä pelkkään kaupparalliin uhrattavaa maissaoloaikaa vain reilu pari tuntia. Nuo kaksi kauppaa tarjoilivat keikutuksen jälkeisessä vaakavesisateessa ryntäilemisestä tuohtuneen turistin sielulle sen kaipaamaa materian hankkimisen synnyttämää euforiaa. Täsmäosumia alkoi pamahdella kuukauden kuluttua postilaatikosta tippuvan inhokkilaskuni riveille.

En olisi pystynyt tähän kuitenkaan yksin. Jahtitiimimme toimi saumattomasti yhteen. Äiti skannaili kauppakeskuksen valikoimaa, H toimi kriittisenä tyylianalyytikkona ja mä sain päivän aerobisen treenin kaikkien aikojen sovitusaika-alituksia tehdessä. 

Putiikkien henkilökunta ei ollut kovin vastaanottavaista jäljellä olevaa aikaa vartin välein toisilleen huuteleville ja pyörremyrskymäistä lähestymistapaa toteuttaville naapurimaan visitööreille. Jotenkin tuli jopa sellainen olo, että kukaan ei edes moikannut meitä suurimmassa osassa liikkeitä. Myyjät joko juoksentelivat avainlätkä kädessä täristen takahuoneeseen "kääk nyt ne tulee!"-tyyppisesti tai sitten he nojailivat moppeihinsa passiivisina ja epäkiinnostuneina. Kassalla myyjien kanssa piti puhua englantia (jota he ymmärsivät ja tuottivat välttävästi) ja se tuntui hassulta, sillä onhan kielissämme melkoisen hyvin paljon yhteneväisyyksiä. No, onneksi terellä mentiin jo pitkälle. 

Näille sohville kelpasi tyylianalyytikkomme/kantoapumme istahtaa lepuuttamaan perässäjuoksemisesta uuvahtaneita koipiaan.

Saatoin jopa itse käydä hieman ottamassa vauhtia tuon taivaallisen muhkean kuningastuolin pohjilta.

Asia, johon kiinnitin shoppaillessamme huomiota erittäin positiivisessa mielessä, oli se, miten paljon myymälöiden esillepanoihin oli nähty vaivaa. Vai mitä olet mieltä, kuinka todennäköisesti tällainen kukkaverhoiltu nainen löytyisi meillä nuorten kaupan esittelypöydältä? 

Btw, now it's official: I'm old. Käytin sanaa "nuorten kauppa".

Laivalla kulutimme aikamme lähinnä seisovien pöytien herkkusortimentteihin tutustuessa ja tax free:ssa hajuvesi-imppausövereitä yrittäessä. Jos eivät asiakaspalvelijat yltäneet kotosuomen palvelutasoon Viron päässä, niin eivät siihen yltäneet myöskään heidän kollegansa vesillä. Ruuan lisäki reissun parhaat naurut tarjoili nimittäin eräs buffan työntekijättäristä. Tunnettuna nirsoilijana ja lihattomana ruokailijana joudun valitettavasti melko usein vaivaamaan kiireisen ravintolahenkilökunnan hääräilyjä kysymyksilläni (mutta joihin vastaaminen käsittääkseni hipaisee ainakin etäästi heidän toimenkuvaansa). Tämä kyseinen ruokien esillepanija ei kysymyksiäni kuitenkaan purematta niellyt, vaan sain jo ensimmäisellä kysymykselläni mojovat, syljentäyteiset tuhahdukset naamalleni. Eihän kahden kansan välillä työskentelevä leidi voinut ymmärtää, miten joku ei voi tietää mikä on panga (ja sehän on tietysti kala). 

Keräsin pääruuan ajan rohkeuttani käydä kysymässä uutta kysymystä, joka kohdistui aivan ranskan perinneherkkua pain au chocolatia muistuttaviin voitaikinakääröihin (joo, ei ihan taida kuulua mun kesäkunnonmetsästys-dieettiin). Lähestyin naista nöyrästi, ilmatilaani madaltaen ja otin kasvoilleni pahoittelevimman irvistyksen, jonka osasin, mutta tuo kasvolihasten extrajumppa ei häntä sulattanut. Sain toisen tuhahduksen jo kysyessäni, että mikä tuo ihana voitaikinakäärö tuolla tarjolla oikeastaan onkaan. Vastaus kuului: "no se on viineripierukka!". Say what now? Tämä ilmeeni olisi ollut varmasti näkemisen arvoinen. Kun minulle ei avautunut, mikä viineripierukka on, hän aggressiivisesti repäisi leivonnaisen kahtia ja sieltä sisältä paljastui nakki. Se on siis viineripierukka, ettäs tiedätte. 

Muuten paluumatka sujui lungisti ja reissu tarjosi mukavan irtioton meidän kaikkien arkeen. Pitää lähteäkkin kesemmällä uudestaan!

Oho, tulipas paljon tekstiä. Nyt pakkaamaan loppuviikon reissua varten.

Ens kerralla saatan jopa esitellä, mitä Tallinnasta tarttui matkaan. :)

Suski